Näyttelyt

ILMARI TAPIOVAARA 100 VUOTTA

Helsingin Designmuseo on koonnut kattavan näyttelyn Ilmari Tapiovaaran kunniaksi.

Kuva

Näyttely on todella kattava ja sisältää paljon aineistoa mikä on ennen näkemätöntä.

Erityisen kiinnostavaa oli nähdä luonnokset ja eri vaiheeet jo tutuksi tulleista huonekaluista. Nähdä miten tutut tuolit ovat ajan kanssa muotoutuneet nykyiseen muotoonsa. Tuttuina huonekaluina esimerkiksi Domus-, Madmoiselle- ja Crinolette- tuoli.

Tapiovaara on ollut tuottelias uransa aikana ja vaimo Annikki Tapiovaara on ollut myös tärkeässä osassa hänen urallaan. Annikki Tapiovaaran panostus on myös saanut arvoisensa maininnan näyttelyssä.

Julkitilojen sisustukset ovat saaneet myös oman salinsa näyttelyssä.

Kuva 

Ilmari Tapiovaara on ollut monessa suhteessa edellä käviä. Esimerkkinä koottavat huonekalut jotka on helppo pakata pieneen tilaan ja viedä maailmalle.

Kuva

Tapiovaara näyttely on mielestäni ehdottomasti tutustumisen arvoinen ja sen tutustumiseen kannattaa varata hyvin aikaa.  

Mainokset

Kimpassa Marimekko+Kiasma

Kiasmassa on tällä hetkellä esillä Kimpassa näyttely (16.5.-17.9.2014). Kimpassa on näyttely jossa Marimekko ja Kiasma ovat yhdistäneet voimansa ja mielestäni onnistuneesti. Kävin lauantaina tutustumassa näyttelyyn.

Näyttelyssä oli upeasti tuotu tekstiilejä esille. Upeita värejä ja oivaltavia ratkaisuja.

Kuva

Näin mattokauppiaana minulle tietysti jäi mieleeni kangaspuut joilla oli tehty puuvillamattoa joka kiersi koko huonetta lattiasta kattoon.

Kuva

 Henkilökohtaseksi suosikikseni nousi kuitenkin Timo Vaittisen installaatio.